EBK FS:n syyskausi pakettiin
Julkaistu: 21.12.2021 10.10

EBK FS:n syyskausi pakettiin

EBK Fs:n pre-season alkoi poikkeuksellisesti vasta lokakuun alussa, joten valmistautuminen Futsal-Kakkosen kauteen oli verrattain lyhyt. Tämän lisäksi joukkue oli uudistunut paljon edelliskaudesta. Rosteriin oli saatu jopa 10 uutta pelaajaa ja into on näkynyt harjoituksissa. Toisaalta muutama viime kausien luottomies vaihtoi ennen kautta maisemaa tai pitää taukoa pelaamisesta, mikä tarkoittaa erinomaisia näyttöpaikkoja uusille tekijöille.

Ensimmäisessä ottelussa, tämän kauden kotisalissa Espoonlahdessa, joukkue kuitenkin taipui tiukan taistelun jälkeen Käpylän Sekunda/VasU:lle 4-5. Kauden toinen ottelu oli kutkuttava trilleri paikallisvastustaja GFT/2:sta vastaan. Ottelu päättyi värikkäiden vaiheiden jälkeen tasapeliin (6-6). Oli jo nähtävissä, että joukkueen uudet, nuoret pelaajat omaavat suuren potentiaalin ja valmentajavelhojen Jyri Kauria & Aimo Leppinen harjoitteet olivat alkaneet tuottaa tulosta, lisäksi on manittava Eetu Kaurian erittäin arvokas valmennusapu taktisella puolella.

Kolmas ottelu oli ennakkoon ehkä syyskauden kovin, kun vastaan Olympiastadionin matolle asteli viime kausien menestyjä HJK. Tällä kertaa vastus osoittautuikin liian vahvaksi ja kotijoukkue kaatoi EBK Fs:n 9-3. Seuraavaksi edessä oli kauden toinen kotiottelu PK-35:ttä vastaan. Erittäin tasainen ottelu toi lopulta EBK Fs:lle kauden avausvoiton lukemin 4-3. Viidennessä ottelussa vastassa oli EBK Fs:lla hyvin tuttu EBK/Suvela. Lähes kaikki pelaajat tunsivat toisensa, mutta, tai ehkä juuri sen takia, ottelusta muodostui todella kiihkeä kamppailu, jossa maaleja tehtiin tasatahtiin molempiin päihin. Ottelu päättyi EBK/Suvelan voittoon 5-4, eli kauden toinen kirvelevä 5-4-tappio oli tosiasia.

Vaikka EBK Fs esitti jo marraskuussa mallikkaita otteita, realisoituivat nämä pisteiksi toden teolla vasta joulukuussa. Joukkue pelasi kolme ottelua ja otti kolme voittoa. Ensin kaatui MaKu 10-3, sitten FC Fortuna vieraissa 12-3 ja vielä FC Viikingit/S.C.P. luvuin 9-5. EBK Fs hallitsi kaikkia otteluita ja oli oppinut pelaamaan kypsästi, jotta vastustajat eivät päässeet vyöryttämään nopeita vastahyökkäyksiä sinisten päätyyn, missä vastustajien tiedettiin olevan vahvimmillaan.

Joulutauolle EBK Fs lähtee hyvin tasaisen sarjan sijalta 6, 5 pistettä kärjen takana. Kuntopuntari osoittaa lisäksi mukavan vihreää, sillä kuten todettua, viimeisestä viidestä ottelusta on kasassa 4 voittoa. Tästä on todella hyvä lähteä jatkamaan töitä vuoden 2022 puolella.

Sinisten Albinot Bekaj on upeiden otteiden jälkeen pistepörssissä sijalla 2 tehoin 16+10. Joukkueen kapteenilla ja nestorilla Dhiaa Al-Shemarilla on kasassa 9 pistettä. Yhdeksän pisteeseen ovat yltäneet lisäksi erittäin pirteästi ja letkein lantein joukkueeseen murtautunut Hanad Mohamed sekä toinen uusi tulokas, Isljam Kastrati, joka pelasi uskomattomasti syyskauden viimeisen ottelun maalissa kaikkien kolmen maalivahtimme ollessa estyneinä.

Myös muut uudet pelaajamme Bledar Kelmendi, Daniel Hawas, Abdi Ahmed, Rami Alame, Abdelkadir Haddouti, Ibrahim Mustafa, Miska Korlin sekä Inno Ilonen ovat esiintyneet edukseen. Näiden nuorten kykyjen kehitys on ollut mahtavaa. On myös ollut erityisen tärkeää, että kokeneemmat pelaajat ovat auttaneet tulokkaita ja joukkueen yhteishenki on parantunut tapahtuma tapahtumalta.

EBK Fs toivottaa kaikille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Esbo Bollklubb ry

Y-tunnus: 0101249-2

c/o EBK-Honka -areena

Kylävainiontie 20, 02760 Espoo