Lauantaina 4.11.23 pelasimme Kampuksen Dynamoa vastaan ja pisteet lähtivät vieraiden matkassa Jyväskylään.
Oli tiedossa että KaDy on taitava vastus, joten kova peli oli tulossa. Ottelu alkoi suhteellisen hyvin. KaDy piti palloa kylläkin enemmän ja sai muutamia erittäin hyviä paikkoja, mutta saimme pidettyä maalimme tyhjänä kiitos muunmuassa maalia ahkerasti suojelleen Emilia Rauvanlahden. Ajassa 3:21 pelastettiin pallo jopa maaliviivalta kapteenimme Emilia Jaatisen toimesta. KaDy sai kuitenkin avausosumansa ajassa 9:03, kun hieman laiskan EBK:n prässin seurauksena puolustusmuoto avautui ja vastustajan Vilma Terävä pääsi syöttämään maalin eteen Hanna-Mari Pietilälle mistä pallo päätyi maaliin. Tämän jälkeen kuitenkin EBK sai myös peliä hieman haltuun ja pelasimme pitkään tasaväkisesti. Harmillisesti kuitenkin ensimmäisen puoliajan lopulla vielä KaDyn Sini Lauermaa laukaisi pallon maaliin ajassa 18:45. Puoliajalle lähdettiin tilanteessa 0-2.
Toinen puoliaika alkoi hyvin reippaasti kun molemmat joukkueet saivat maalipaikkoja. Sivurajan jälkitilanteesta EBK:n Emilia Jaatinen pääsi tökkäämään palloa kohti maalia. KaDy kuitenkin onnistui saamaan kolmannen osumansa, kun Lauermaa pääsi vetämään pallon etunurkkaan ajassa 22:42. Neljäskin osuma tuli hyvin nopeasti tämän jälkeen ajassa 23:16, kun Emilia Rauvanlahden torjunta jäi pomppimaan maalin edustalle, josta Terävä pääsi laittamaan irtopallon sisään. Noin 28 minuutin kohdalla EBK sai loistavan tilaisuuden kavennukseen kun Dynamo sääti vaihdon kanssa ja Bea Asp jäi maalille aivan yksin. Nopean vapaapotkun takia tilanne taisi yllättää itse pelaajankin kun pallon nosto maalivahdin yli oli aika voimakas.
Pelin jatkuessa molemmille joukkueille tuli vielä osumia. Tilanteeseen 0-5 päädyttiin kun Heidi Malkki viimeisteli maalinsa kärkkärillä hienon pujottelun jälkeen ajassa 30:24. EBK sai ensimmäisen osumansa kun pallo päätyi maaliviivalle Madeleine Carpelanin kaukolaukauksen jälkitilanteesta, josta oikeassa paikassa oikeaan aikaan ollut Mathilda Carpelan siirsi pallon maaliin ajassa 35:26. EBK tavoitteli vielä osumia ylivoimapelillä, mutta vaikka pallo liikkuikin hyvin niin osumia ei tullut. KaDy vielä viimeisteli pelin lukemiin 1-6 Rauhalan toimesta pallon pomppiessa maalin edustalla.
Ottelu päättyi KaDy:n voittoon 1-6. Parhaana pelaajana palkittiin KaDy:lta Sini Lauermaa tehoilla 2+1 ja EBK:lta maalivahti Emilia Rauvanlahti. EBK:n lokkipalkinnon sai liigadebyyttinsä tehnyt Riina Kostiainen.
13.11.2023 19.04 | KaDy vahvempi Futsal-Liigassa |
07.11.2023 09.22 | KaDy vahvempi Futsal-Liigassa |
22.10.2023 16.26 | Ilves FS vahvempi Tampereella |
19.10.2023 17.12 | Espoon paikalliskamppailusta yhden maalin tappio |
15.10.2023 14.09 | Futsal-Liigajoukkueelle voitto Valkeakoskelta! |
09.10.2023 12.31 | Häviö kauden toisessa kotipelissä RaiFu:a vastaan |