Kiihkeä kamppailu Espoossa päättyi kotijoukkueen voittoon
Perjantaina 17.11.2023 pelattu EBK - FC Halikko - ottelu ei tapahtumiltaan jäänyt kalpeaksi. Yleisö sai pidättää hengitystä tuolin reunalla sekä kotona että hallilla koko 40 minuutin ajan. Molemmissa joukkueissa pelaajat tarjosivat myös viihdettä yleisölle upeilla yksilösuorituksilla.
Lähtökohdat otteluun olivat mielenkiintoiset, sillä ennen peliä EBK:lla oli 9 pistettä & Halikolla 4. EBK ja Halikko taistelevat samoista sijoista, eli molemmat joukkueet tulivat peliin voitonnälkäisinä. EBK:lla oli taustalla voitto Torniosta, ja itsevarmuus sen myötä korkealla. Halikolla taustalla taas oli muutama tappio, eli nälkää voitolle löytyi yhtä paljon kuin EBK:n naisilla Sokos hotellin aamubuffetissa. Intialaisten sulosointujen kailatessa ennen peliä joukkueet ja yleisö virittyvät tulevan ottelun tunnelmaan heti alkulämmöistä alkaen.
Peli alkoi terävästi, kun jo 17s aikana molemmilla joukkueilla oli varteenotettavat maalipaikat. Ottelun parhaaksi pelaajaksi palkittu Iida Peltola pääsee näyttämään taitojaan jo 1:30 minuutilla, kun FC Halikon näppärä Katariina Marttila vetää oikealta laidalta puolustajan jaloista vasempaan alanurkkaan, mutta Peltola estää maalin taitavalla jalkatorjunnalla. 4:56 minuutilla EBK:lla on lupaava maalipaikka, kun hienon pallorallin jälkeen Harju syöttää poikittain Anastasia Tkatsjovalle ja Marika Eerikäinen on maalilla luomassa maskia. Laukauksen ohjaus kuitenkin epäonnistuu. Alkuun FC Halikolla syötöt eivät napsu jalkaan, vaan ne pyörivät helpon näköisesti ulos kentästä. EBK:n ensimmäinen maali syntyy ajassa 6:38 kun vasemman laidan hyökkäysalueen vapaapotkukuvio epäonnistuu, mutta Hanna Harju estää vastahyökkäyksen ja laukoo pallon voimalla oikeaan yläkulmaan. Maalin jälkeen FC Halikko alkaa pitämään palloa keskiviivan tuntumilla, mutta EBK puolustaa keskustan tiiviisti, jolloin vetopaikoille on vaikea päästä. Ajassa 07:43 kotijoukkue rikkoo 10 metrin tuntumassa, mutta vapaapotkusta ei kuitenkaan tule vaarallista maalintekoyritystä, vaan EBK:n lupaavan näköinen vastahyökkäys kun Riina Kostiainen katkoo syötön ja lähtee haastamaan vasenta laitaa ja Mathilda Carpelan nousee oikeaa laitaa pitkin. FC Halikon pohja saa kuitenkin katkottua Kostiaisen syöttöyrityksen toiseen laitaan, ja estää lupaavan 2 vastaan 1 tilanteen. Halikko saa luotua loistavan maalintekoyrityksen, kun vasemman laidan hyökkääjä Elli Laaksonen pelaa keskelle Marttilalle joka haastaa keskustassa hienosti ja saa pelattua pallon keskustasta Laaksoselle takaisin maalin eteen. Laaksonen harhauttaa jo EBK:n maalivahdin, mutta Emmi Mäkinen saa pelastettua pallon maaliviivalta. Ajassa 9:45 Harjua revitään paidasta vasemmassa laidassa, jolloin EBK saa hyökkäysalueen vapaapotkun. Vapaapotkukuvio onnistuu, ja Madeleine Carpelan pääsee laukomaan keskustasta, mutta laukaus nousee vähän maalin yli. EBK:n toinen maali syntyy ajassa 10:19, kun Madeleine Carpelan riistää pallon oikeassa laidassa, ja saa pelattua sen Emmi Mäkiselle, joka haastaa Halikon pohjan vasemmalta puolelta ja tökkäisee pallon oikeaan alanurkkaan, jonne Carpelan oli juoksemassa. Maalin jälkeen Halikko jatkaa pallorallia, ja pääsee myös sen seurauksena vetopaikoille, mutta Peltola torjuu. Tilanteen jälkeen Emilia Jaatinen tekee hienon juoksun vasenta laitaa pitkin, johon Peltola heittää pallon, ja Jaatinen nostaa pallon Halikon maalivahdin yli, mutta pallo menee yläriman kautta yli. Ajassa 12:57 Kostiainen saa pallon EBK:n päädyssä kun Halikon veto kilpistyy kotijoukkueen pelaajaan, ja lähtee haastamaan itse Halikon maalille, mutta ei aivan saa haastosta vetoa aikaiseksi, vaan Halikon maalivahti saa pallon napattua. EBK on lähellä kolmatta maalia 15 minuutin kohdalla, kun pallo pyörii Halikon päädyssä, ja vierasjoukkue on lähellä pallon purkamista, mutta purkuyritys kilpistyy Julia Säpin jalkaan, joka saa pelattua Tkatsjovalle, joka taas takaisin Säpille maalin eteen, mutta Säpin syöttö takatolpalle menee hieman pitkäksi ja Tkatsjova ei siihen aivan kerkeä. Ajassa 17:50 vierasjoukkueen Marttila vetää vaarallisen matalan kaukovedon vasemmasta laidasta, mutta Peltola saa vedon torjuttua kulmaksi.
FC Halikko aloittaa toisen puoliajan selvästi aggressiivisemmin sekä puolustuksen että hyökkäyksen suhteen. Tämä tuottaa tulosta, kun Halikon ensimmäinen maali syntyy vastahyökkäyksestä ajassa 21:38, viimeistelijänä Olivia Haapanen. EBK pitää kuitenkin johtoaseman, ja ajassa 23:41 syntyy 3-1 maali, kun Julia Säppi saa pallon hyökkäysalueella oikeassa reunassa, ohittaa pelaajan ja syöttää maalin eteen Hanna Harjulle, joka tökkää pallon maaliin. Halikko kuitenkin vastaa tähän maalilla ajassa 25:19, kun vierasjoukkueen Marttila haastaa keskelle ja laukoo maalille, jossa Nella Saukkio luo maskia EBK:n maalivahdille. Peli on nopeaa sekä tasaista, ja molemmissa päädyissä on hyviä maalintekotilanteita. EBK tekee 4-2 osuman ajassa 30:35, kun Riina Kostiainen katkoo Halikon syöttöyrityksen, ja syöttää Mathilda Carpelanille, joka löytää toisesta laidasta Marika Eerikäisen, joka laukoo pallon ykkösellä verkon perukoille. FC Halikko ottaa viidennen kenttäpelaajan käyttöön ajassa 31:35, ja alkaa pyörittämään ylivoimaa. Ylivoima ei kuitenkaan heti tuota tulosta, vaan EBK iskee 5-2 osuman ajassa 34:12 pallorallin päätteeksi. Maali syntyy Eerikäisen pitkästä loopista lähes omasta päädystä, joka tavoittaa Emilia Jaatisen, ja tämä ohjaa pallon päällä taaksepäin maaliin. Halikko saa kuitenkin ylivoimahyökkäyksen päälle maalin jälkeen, ja se tuottaa tulosta kun ajassa 35:32 syntyy Halikon kolmas osuma Nella Saukkion toimesta. Peliaikaa on vielä neljä minuuttia, ja Halikko saa taas ylivoimahyökkäyksen toimimaan. Peli muuttuu jännittäväksi ajassa 37:07, kun FC Halikon Marttila tekee maalin matalalla vedolla, ja lukemat ovat taululla 5-4. Halikolla on todella lupaava maalipaikka ajassa 37:37, kun pallo pelataan EBK:n puolustusmuodon läpi vasemmalta laidalta oikealle takatolpalle. Peltola ehtii kuitenkin peittämään vedon ja säilyttää yhden maalin kaulan. EBK onnistuu säilyttämään oman maalin puhtaana vielä viimeiset sekunnit FC Halikon maalintekoyrityksistä huolimatta. Lopulta ottelu päättyy kotijoukkueen voittoon 5-4 lukemin.
Ottelun parhaiksi pelaajiksi valittiin EBK:lta maalivahti Iida Peltola sekä vierailta Olivia Haapanen. EBK:n lokkipalkinnon vastaanotti Hanna Harju, joka on löytänyt hienon pelivireen vuodentakaisen leikkausta vaatineen polvivamman selätettyään.
EBK:n tehopisteet: Hanna Harju 2+0, Marika Eerikäinen 1+1, Emilia Jaatinen 1+0, Emmi Mäkinen 1+0, Mathilda Carpelan 0+1, Madeleine Carpelan 0+1, Julia Säppi 0+1
03.11.2024 22.07 | Naisten Futsal-Liiga: Pisteet jakoon pyhäinpäivänä |
28.10.2024 13.19 | Naisten Futsal-Liiga: Valkeakoskelta takaisin tyhjin käsin |
11.10.2024 10.11 | Naisten Futsal-Liiga: Espoon Derbystä kolme pistettä! |
06.10.2024 21.10 | Naisten Futsal-Liiga: Kauden avausottelusta harmillinen tappio |
04.10.2024 14.14 | Kausiennakko Naisten Futsal-Liiga 2024-2025 |
10.03.2024 19.14 | Naiset Futsal-Liigan pudotuspeleihin! |